Namikan mies / Koripallolle menetetty sydän

Miten meni?

  • Mies meni Bilbaoon ja takaisin.
    Mies meni Bilbaoon ja takaisin.

Oma kisamatka Bilbaoon on takana ja paluu arkeen ja töihin on edessä. Kisamatkan päätteeksi on paikallaan vastata perinteiseen kysymykseen: Miten meni?

Mukavasti meni

Koripallon MM-kisat Bilbaossa oli mieleenpainuva kokemus. Kaupunki oli hieno, kisajärjestelyt toimivat kiitettävästi, suomalaisyleisö oli suorastaan satumaista. Kannattajia oli tuhansia ja tunnelma oli sen mukainen. Toki Bilbaosta syntyi hieman erikoinen kuva, kun kaupunki oli täynnä suomalaisia. Jopa Guggenheimin museo näytti suomalaisten korisfanien kokoontumispisteeltä.

Meni rullalle

Lämmin loppukesä ja auringonpaiste pilvettömältä taivaalta sai otsanahkan rullalle. Kevyt aurinkorasvan käyttö ei ollut riittävää minkä seurauksena otsa oli ensin punainen ja nyt nahka irtoaa.

Meni myöhään

Ensimmäisenä pelipäivän iltana meni myöhään. Ei siksi että olisimme kukkuneet yöelämässä vaan siksi, että innostuin kirjoittamaan blogitekstiä pelin jälkeen. Innostuneen kirjoittelun jälkeen mieli oli aktiivinen eikä uni meinannut tulia. Meni myöhään.

Meni metsään

Matkoilla olen oppinut, että paikallisilta kannattaa kysellä vinkkejä erilaisista paikkakunnan asioista. Tälläkin kertaa paikalliset antoivat muutamia oivallisia vinkkejä. Kuitenkin hotellivirkailijan antamat vinkit matka-ajasta osoittautuivat kerrassaan kehnoiksi. Kun virkailija sanoi matkan paikasta toiseen kestävän 30 minuuttia, oli matkan kesto todellisuudessa suorinta ja nopeinta reittiä pitkin 1 tunti 40 minuuttia. Onneksi ei ollut kyse lentokentälle menosta vaan ihan leppoisasta retkeilystä.

Meni korkealta ja kovaa

Atlantin ranta kallioineen tarjoili näyttäviä lentelijöitä taivaalla. Suuri osa linnuista jäi tunnistamatta mutta komean kotkan liitely yläpuolellamme tarjosi yhden mainion lisäelementin retkelle. Kotka meni korkealla – muttei ehkä kuitenkaan hirmuisen kovaa.

Meni liian lujaa

Kun seurueemme nuori naispuolinen jäsen innostui ottamaan muutaman juoksuaskeleen, hän sai paikalliselta herrasmieheltä heti ystävällisen neuvon: ”älä juokse, kävele vaan. Kyllä sinä ehdit vähemmälläkin”. Hyvä muistutus ja oppitunti kansallisuuksien eroista ja erilaisista ajattelutavoista.

Äänikin meni

Suomen ja Ukrainan jälkeisen kamppailun tuoksinassa tuli huudettua ääni käheäksi. Seuraavana aamuna puhe oli jotensakin huvittavaa. Kurkusta kuului hennohkoa pihinää. Joku voisi sanoa, että varmaan kanssamatkustajat olivat mielissään. Tiedä sitten.

Viisi yötä meni

Bilbaossa meni viisi yötä. Jatkan kisojen seuraamista kotona television välityksellä. Blogaaminen jatkuu, mutta jatkossa vuoroväli harvenee jonkin verran.

Kiitos lukijoille palautteesta. Sitä on tullut yllättävän paljon. Se kertoo siitä, että moni on jaksanut ja halunnut lueskella näitä juttuja. Palataan asiaan koripallon ja mahdollisesti myös muun urheilun merkeissä.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Kiitos hyvistä jutuista Bilbaosta, Seppo. Tänään testataan Susijengi oikein kunnolla, kun se taistelee jatkopaikasta Uuden-Seelannin kanssa. Voitto Ukrainasta MM-areenalla oli jo hurja juttu, ja ensikertalaisen jatkoon meno alkulohkosta olisi yli ainakin minun ennakko-odotusten.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset